Perjantaina alkoi Kioton yliopiston festivaalit, mikä tarkoittaa yhteensä viiden päivän vapaata, mikä taas tarkoitti sitä, että minä suuntasin kaupungin ja kampuksen vilskeestä reilun sadan kilometrin päähän vuorelle temppeliin majailemaan. Kohteena oli siis Wakayama-prefektuurissa sijaitseva Kōya-vuori eli 高野山 eli Kōyasan, jonne munkki Kūkai eli Kōbō-Daishi 800-luvulla perusti päämajansa. Matkakumppanini Laura tietää näistä asioista enemmänkin, itse halusin lähteä mukaan ihan kokemuksen kannalta. Temppelissä yöpyminen vuorella kuulosti hienolta.
Kioto-Osaka-Shin'imamiya-Hashimoto-Gokurakubashi-Koyasan - vielä 2010-luvullakaan ko. vuorelle ei ole turhan helppo päästä, vaan kulkuvälinettä pitää tuurista riippuen vaihtaa jopa lähemmäs kymmenen kertaa. Matkakulut olivat kuitenkin n. 2500 jeniä yhteen suuntaan, hinta ei siis kirpaissut, mutta matkan kesto sitäkin enemmän sitten. Koska menomatkalla vähän myös eksyilimme emmekä päässeetkään ihan tuosta noin vain Shin'imamiyaan ja koska Hashimotossa jouduimme odottamaan n. 40 minuuttia junaa, kesti matka yhteensä asuntolalta temppelille viisi ja puoli tuntia... Paluumatka oli vähän iisimpi, mutta lauantairuuhkista ja huonosta junavalinnasta Osaka-Kioto-välillä johtuen kesti sekin neljä ja puoli tuntia. Yksin en siis suosittele lähtemään, mutta itse heitin reissun ystäväiseni Lauran kanssa, ja uupumuksesta huolimatta matka oli ehdottomasti kaiken vaivan ja rahan arvoista.
Gokurakubashin juna-asema keskellä ei-mitään
Jätin yöpymispaikan valitsemisen niin ikään Lauran harteille, ja päädyimme sitten paikkaan nimeltä Muryōkō-in (無量光院). Varausvahvistuksessa muistutettiin, että kyseessä tosiaan on temppeli, ei varsinainen majatalo, joten kaikkia mukavuuksia ja palveluja ei ole saatavilla, mutta...
...meitä kylläkin palveli aivan liikuttavan söpö munkinpoikanen, josta ei ole teepannun kaatamisesta ja kahvin läikyttämisestä huolimatta mitään valittamista! Huoh ♥ Arviomme mukaan ehkä n. 14-vuotias lapsi siis. Ei kehdattu udella, mutta mietinpähän vain, että miten ihmeessä nuoret ihmiset päätyvät moiseen paikkaan, miten oppivelvollisuus tulee suoritettua, voiko tuo millään lailla olla edes oma valinta jne. Hämmentävää.
temppelin sisäpihaa
näkymää temppelin käytävältä, silloin kun lämpötilakin vielä oli inhimillinen...
Yölämpötila käytävällä oli huikeat +6 astetta - Lauran mukaan aamuyöllä lämpötila oli pudonnut jo neljään asteeseen - mutta huoneessa oli lämmitin käytössä. Laitoimme sen tosin yöksi pois päältä (kotatsu taisi unohtua päälle, ups), koska lakanoiden välissä oli oikeasti lämmin. Kylmyyden huomasi vain, jos jokin raaja sattui vahingossa luiskahtamaan peittojen ulkopuolelle. Jäätävintä oli kasvojen pesu illalla, sillä raanasta ei kuumaa vettä tullutkaan, joten jääkylmällä vedellä piti pärjäillä. Kylpy oli tosin tarjolla illalla ja jostain sitä lämmintä vettäkin varmaan olisi naamanpesuunkin taiottu, jos olisi ollut halua valittaa.
yukatat, pyyhkeet, teetarvikkeet... varoituksista huolimatta palvelu oli suorastaan nolostuttavan hyvää
jos vaikka joskus tajuaisi ottaa kuvia silloin kun on vielä siistiä...
takapiha
kotikatu
Ilmaista hupia yöpyminen temppelissä ei ollut, vaan kustansi n. 11 000 jeniä per naama. Nykykurssilla tuo tosin ei ole paljon mitään, ja vaikka jeni olisi kalliimpikin, niin suosittelen silti! Illallinen ja aamiainen sisältyivät hintaan myös, ja kuten tapaan kuuluu, ruoka oli kasvisruokaa - ei siis myöskään sitä kalaa! Kaikenmoista maukasta purtavaa (ja vähemmän maukasta miso-keittoa) oli tarjolla, Lauran mielestä tosin ei niin maukasta ja suorastaan liian paljon, mutta minä olin oikein tyytyväinen ja kylläinen aterian jälkeen.
Herkkäunisille suosittelen tosin korvatulppia, sillä seinät ovat temppelissä paperia ja äänet kuuluvat helposti huoneiden läpi. Viereisessä huoneessa ei majoittunut ketään, mutta käytävän päädystä asti kuului kuinka munkit siellä juttelivat ties kuinka myöhään (en katsonut kelloa, mutta veikkaan että jonnekin klo 23 asti). Lisäksi käytävillä alkaa vilske jo ennen aamuviittä, itse heräsin juoksuaskeliin klo 4.45. Nousimme joka tapauksessa ylös jo hiukan ennen kuutta, sillä tasan klo 6 alkoi aamurituaali, jota sai mennä katsomaan. Tilaisuus kesti yli tunnin, ja palavan puun, kynttilöiden ja suitsukkeiden aiheuttama savu oli välillä aika paksua ja kirveli silmiä, fiksumpi varautuisi varmaan jonkinmoisella hengityssuojaimella. Olen melko herkkä savulle, mutta kestin silti, vaikka loppuvaiheessa pääsimme itsekin hiukan osallistumaan ja astumaan syvemmälle huoneeseen savun ja munkkien keskelle. Ihmettelenpähän vain, miten savun keskellä koko ajan töröttävät munkit kykenivät resitoimaan ilman, että tarvitsi välissä hirveästi yskiä ja kakoa.
Temppelin väen englannin kielen taito vaihtelee, ainakin yksi puhui oikein hyvää englantia, jotkut muutamia sanoja, ja osa onneksi sentään käytti japaniakin. Aina tämä iänikuinen murhe, että tällainen naama ajaa ihmisraukat puhumaan englantia, vaikka eivät haluaisi tai osaisi ja vaikka minä kuinka sanoisin että japani käy aivan hyvin. Seinän läpi kuulin myös kerran, kuinka meihin ja samaan aikaan majoittuneeseen ranskalaispariskuntaan viitattiin termillä gaijin no yonin, "ne neljä ulkomaalaista", nyyh. Ihmisten erottelu meihin ja muihin on niin syvällä tässä kulttuurissa, että aina vähän tulee sellainen olo, että olen jatkuvasti tiellä ja aiheutan vain harmia.
Nautin silti kokemuksesta - ehdottomasti yksi elämäni hienoimpia tähän mennessä!
viimeistään aamukaffi herätti, ehkä ennemmin pikku tarjoilijan kuin kofeiinin ansiosta tosin
Perjantain puolella kävimme hiukan katselemassa, millaisia maisemia pikkukylällä oli meille tarjottavana. Vaikkei alue tosiaan mikään aivan valtava ole, nähtävyyksiä riittää silti. Ja vaikka Kiotokin on temppeleitä pullollaan, en ole niihin vieläkään lopullisesti kyllästynyt! Täydellinen sää ja ruska-aika tekivät kiertelystä oikein miellyttävää, eikä ihmismassoihinkaan tarvinnut pelätä eksyvänsä. Melko hiljaista oli perjantaina.
paikallisia odottelemassa bussia
Kaupungeilla on näitä maskotteja, joista osa on mielestäni ihan hirveän rumia, mutta pakko sanoa, että tämä Kōya-kun oli kyllä aika söpö:
Sää oli lauantainakin aivan täydellinen, selkeä ja aurinkoinen, eikä edes tuullut. Hengitys tosin huurusi, vaikka lämpöasteita varmasti oli jonkin verran eikä ainakaan auringonpaisteessa palellut. Lauantain suunnitelmiin kuului siis Oku no in eli metsäpolun varrella sijaitsevat hautakivet. Matkan varrella poikkesimme tosin puolivahingossa hiukan uudemmallekin hautausmaalle, mutta mikäs siinä, kun sää oli niin kaunis ja aikaakin riitti!
sisäänkäynti hautausmaalle
Oku no in on suhteellisen suosittu turistikohde, mutta koska lähdimme matkaan jo yhdeksältä aamulla, saimme hyvän aikaa kuljeskella varsin rauhassa. Suunnilleen klo 11 aikaan alkoivat polunvarret täyttyä ryhmämatkailijoista. Vaikuttava paikka joka tapauksessa, suosittelen varaamaan ainakin pari tuntia.
Matka Kōyasanille ja takaisin kaiken kaikkiaan oli fyysisesti aivan uskomattoman kuluttava, sillä jostain syystä olin nukkunut edellisen yön todella huonosti enkä saanut temppelissäkään kunnolla nukuttua (ne korvatulpat kun unohtui!) ja 10 tunnin matkustaminen parin päivän sisään on aikamoista sekin. Mutta vaikka kroppa huutaakin vielä lisää lepoa äskettäin nukutun 12 tunnin jälkeen, oli reissun henkinen anti jotain sellaista, joka sopi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti.
Voi hyvinkin olla, että suuntaan keväällä samaan paikkaan uudestaan!
Huomasinpa myös, että tänne blogiin on eksynyt pari uutta lukijaa ^^ Toivottavasti saatte näistä postauksista jotain irti, ja sisältötoiveitakin saa toki esittää, jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti