minä itse!

Ohi on!
Nimittäin meikäläisen kandinvääntöprosessi.
Vähäisiä yksityiskohtia lukuun ottamatta: esitelmöinti, opponointi ja korjaus siintää vielä edessäpäin, mutta suurin urakka on ohi. Tällä hetkellä fiilis on jotakuinkin sellainen, että vihaan lingvistiikkaa yli kaiken enkä enää ikinä halua kuulla sanaa jibun. Näin löyhästi ilmaistuna tutkiskelin siis vähän ensimmäisen persoonan pronominien ja tuon jibunin (nimitettäköön refleksiivipronominiksi, suomeksi siis "itse", jos joku vielä otsikon merkitystäkin miettii) käyttöä. Voi sitä raukkaa, joka professorin lisäksi joutuu kyseisen tekeleen lukemaan... Vaikkakin olen oikeastaan tyytyväisempi lopputulokseen kuin ehkä sietäisi olla, täytyy myöntää, että aiheen hankaluus koetteli hermojani ja ilmeisen vähäisiä tahi laiskoja aivosolujani enemmän kuin olisi ollut suotavaa. Ja kuten olen sanonut, olen ikuinen viime tipan hyödyntäjä – kandinkin kokosin lopullisesti kasaan viimeisenä aamuna.

Mutta nyt on siis vihdoin aikaa panostaa muihinkin kursseihin, vai mitä!

Niinhän sitä luulisi. Tässä vaiheessa kevättä alkaa kuitenkin taas painaa mieltä ja keventää kukkaroa sellainen ikävä asia kuin raha. Kesätyöhaku käy kuumimmillaan, ensimmäisestä haastattelusta olen jo ehjänä selvinnyt, mutta lisää hakemuksia on läheteltävä, sillä mitään varmuutta mistään ei tällä hetkellä vielä ole. Teen myös tiukkoja laskelmia siitä, millainen työ olisi kannattavaa ottaa vastaan, kun vaakakupin toisella puolella painaa mahdollisuus myös nykyisestä kämpästä luopumisesta ja muutosta kesäksi wanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään. Houkutteleva vaihtoehto sekin, ehtisin nähdä kavereitani ja sukulaisiani ja perhettä sellaisella mittakaavalla, että tuskin ehtisi turhan kova ikävä vuoden aikana yllättää! Niin varmaan joo.

Jollakin keinolla sitä rahaa olisi kiva kuitenkin saada säästöön. Ei ihan hirveästi lohduta, että tällaiselle näkövammaiselle yksilölle tuli tässä myös tarve hankkia vihdoin uudet rillit. Enkä tietenkään koskaan löydä niistä huipputarjouksista mieleisiä, vaan päädyinpä tälläkin kertaa maksamaan, no, aika sievoisen summan siihen nähden, että tuloni ovat tällä hetkellä yhdistelmä Kelaa ja vanhempia eikä niistä kesätöistäkään vielä ole mitään takeita. Myös sellaisia tärkeitä asioita olisi hankintalistalla kuin tukanleikkuu, hieronta, uusi reppu, se matkalaukku... Tammikuussa hankittu tietokonekin on vielä suurimmaksi osaksi maksamatta, kiitos luottokortin. Mutta oikeasti, kiitos pienen vuokran, puolen vuoden säästämisen (kun vielä olin töissä) ja vanhempien avustuksen, niin kyllä tästä jotenkin selvitään!

Jos joku entisistä tai tulevista vaihtareista sattuu tätä lueskelemaan, niin olisi kiva kuulla, miten itse toimitte the viimeisen kesän suhteen Suomessa! Ja jos ette ole niin lahjakkaita ja onnekkaita, että onnistuitte stipendin saamaan, niin päädyittekö opintolainaan?
Minua tuo lainan ottaminen vähän kauhistuttaa (vaikka olenkin koko ajan ajatellut ottavani sen sitten vaihdon ajaksi), mutta toisaalta kerranhan sitä vaan eletään.
Huoh.
Tyhmä raha.
Rupeen kommunistix.

(Pssst! Korjasin muuten rokotteista hiukan tietoja tuonne aiempaan postaukseeni: hepatiittirokotteen kolmea annosta vartenhan tarvitaan siis yhteensä vähintään 6kk eli tuo puoli vuotta lasketaan ensimmäisen ja viimeisen väliltä, ei suinkaan toisen ja viimeisen, kuten luulin! Toivottavasti tämä tieto nyt on oikein, kysykää YTHS:ltä lisää, siellä on kivoja terkkareita!)