"ehkä tämä vuorelle kiipeäminen on erikoista"

Perjantaina alkoi Kioton yliopiston festivaalit, mikä tarkoittaa yhteensä viiden päivän vapaata, mikä taas tarkoitti sitä, että minä suuntasin kaupungin ja kampuksen vilskeestä reilun sadan kilometrin päähän vuorelle temppeliin majailemaan. Kohteena oli siis Wakayama-prefektuurissa sijaitseva Kōya-vuori eli 高野山 eli Kōyasan, jonne munkki Kūkai eli Kōbō-Daishi 800-luvulla perusti päämajansa. Matkakumppanini Laura tietää näistä asioista enemmänkin, itse halusin lähteä mukaan ihan kokemuksen kannalta. Temppelissä yöpyminen vuorella kuulosti hienolta.

Kioto-Osaka-Shin'imamiya-Hashimoto-Gokurakubashi-Koyasan - vielä 2010-luvullakaan ko. vuorelle ei ole turhan helppo päästä, vaan kulkuvälinettä pitää tuurista riippuen vaihtaa jopa lähemmäs kymmenen kertaa. Matkakulut olivat kuitenkin n. 2500 jeniä yhteen suuntaan, hinta ei siis kirpaissut, mutta matkan kesto sitäkin enemmän sitten. Koska menomatkalla vähän myös eksyilimme emmekä päässeetkään ihan tuosta noin vain Shin'imamiyaan ja koska Hashimotossa jouduimme odottamaan n. 40 minuuttia junaa, kesti matka yhteensä asuntolalta temppelille viisi ja puoli tuntia... Paluumatka oli vähän iisimpi, mutta lauantairuuhkista ja huonosta junavalinnasta Osaka-Kioto-välillä johtuen kesti sekin neljä ja puoli tuntia. Yksin en siis suosittele lähtemään, mutta itse heitin reissun ystäväiseni Lauran kanssa, ja uupumuksesta huolimatta matka oli ehdottomasti kaiken vaivan ja rahan arvoista.

Gokurakubashin juna-asema keskellä ei-mitään

Jätin yöpymispaikan valitsemisen niin ikään Lauran harteille, ja päädyimme sitten paikkaan nimeltä Muryōkō-in (無量光院). Varausvahvistuksessa muistutettiin, että kyseessä tosiaan on temppeli, ei varsinainen majatalo, joten kaikkia mukavuuksia ja palveluja ei ole saatavilla, mutta...

...meitä kylläkin palveli aivan liikuttavan söpö munkinpoikanen, josta ei ole teepannun kaatamisesta ja kahvin läikyttämisestä huolimatta mitään valittamista! Huoh ♥ Arviomme mukaan ehkä n. 14-vuotias lapsi siis. Ei kehdattu udella, mutta mietinpähän vain, että miten ihmeessä nuoret ihmiset päätyvät moiseen paikkaan, miten oppivelvollisuus tulee suoritettua, voiko tuo millään lailla olla edes oma valinta jne. Hämmentävää.

temppelin sisäpihaa

näkymää temppelin käytävältä, silloin kun lämpötilakin vielä oli inhimillinen...

Yölämpötila käytävällä oli huikeat +6 astetta - Lauran mukaan aamuyöllä lämpötila oli pudonnut jo neljään asteeseen - mutta huoneessa oli lämmitin käytössä. Laitoimme sen tosin yöksi pois päältä (kotatsu taisi unohtua päälle, ups), koska lakanoiden välissä oli oikeasti lämmin. Kylmyyden huomasi vain, jos jokin raaja sattui vahingossa luiskahtamaan peittojen ulkopuolelle. Jäätävintä oli kasvojen pesu illalla, sillä raanasta ei kuumaa vettä tullutkaan, joten jääkylmällä vedellä piti pärjäillä. Kylpy oli tosin tarjolla illalla ja jostain sitä lämmintä vettäkin varmaan olisi naamanpesuunkin taiottu, jos olisi ollut halua valittaa.

yukatat, pyyhkeet, teetarvikkeet... varoituksista huolimatta palvelu oli suorastaan nolostuttavan hyvää

jos vaikka joskus tajuaisi ottaa kuvia silloin kun on vielä siistiä...

takapiha

kotikatu

Ilmaista hupia yöpyminen temppelissä ei ollut, vaan kustansi n. 11 000 jeniä per naama. Nykykurssilla tuo tosin ei ole paljon mitään, ja vaikka jeni olisi kalliimpikin, niin suosittelen silti! Illallinen ja aamiainen sisältyivät hintaan myös, ja kuten tapaan kuuluu, ruoka oli kasvisruokaa - ei siis myöskään sitä kalaa! Kaikenmoista maukasta purtavaa (ja vähemmän maukasta miso-keittoa) oli tarjolla, Lauran mielestä tosin ei niin maukasta ja suorastaan liian paljon, mutta minä olin oikein tyytyväinen ja kylläinen aterian jälkeen.

Herkkäunisille suosittelen tosin korvatulppia, sillä seinät ovat temppelissä paperia ja äänet kuuluvat helposti huoneiden läpi. Viereisessä huoneessa ei majoittunut ketään, mutta käytävän päädystä asti kuului kuinka munkit siellä juttelivat ties kuinka myöhään (en katsonut kelloa, mutta veikkaan että jonnekin klo 23 asti). Lisäksi käytävillä alkaa vilske jo ennen aamuviittä, itse heräsin juoksuaskeliin klo 4.45. Nousimme joka tapauksessa ylös jo hiukan ennen kuutta, sillä tasan klo 6 alkoi aamurituaali, jota sai mennä katsomaan. Tilaisuus kesti yli tunnin, ja palavan puun, kynttilöiden ja suitsukkeiden aiheuttama savu oli välillä aika paksua ja kirveli silmiä, fiksumpi varautuisi varmaan jonkinmoisella hengityssuojaimella. Olen melko herkkä savulle, mutta kestin silti, vaikka loppuvaiheessa pääsimme itsekin hiukan osallistumaan ja astumaan syvemmälle huoneeseen savun ja munkkien keskelle. Ihmettelenpähän vain, miten savun keskellä koko ajan töröttävät munkit kykenivät resitoimaan ilman, että tarvitsi välissä hirveästi yskiä ja kakoa.

Temppelin väen englannin kielen taito vaihtelee, ainakin yksi puhui oikein hyvää englantia, jotkut muutamia sanoja, ja osa onneksi sentään käytti japaniakin. Aina tämä iänikuinen murhe, että tällainen naama ajaa ihmisraukat puhumaan englantia, vaikka eivät haluaisi tai osaisi ja vaikka minä kuinka sanoisin että japani käy aivan hyvin. Seinän läpi kuulin myös kerran, kuinka meihin ja samaan aikaan majoittuneeseen ranskalaispariskuntaan viitattiin termillä gaijin no yonin, "ne neljä ulkomaalaista", nyyh. Ihmisten erottelu meihin ja muihin on niin syvällä tässä kulttuurissa, että aina vähän tulee sellainen olo, että olen jatkuvasti tiellä ja aiheutan vain harmia.

Nautin silti kokemuksesta - ehdottomasti yksi elämäni hienoimpia tähän mennessä!

viimeistään aamukaffi herätti, ehkä ennemmin pikku tarjoilijan kuin kofeiinin ansiosta tosin

Perjantain puolella kävimme hiukan katselemassa, millaisia maisemia pikkukylällä oli meille tarjottavana. Vaikkei alue tosiaan mikään aivan valtava ole, nähtävyyksiä riittää silti. Ja vaikka Kiotokin on temppeleitä pullollaan, en ole niihin vieläkään lopullisesti kyllästynyt! Täydellinen sää ja ruska-aika tekivät kiertelystä oikein miellyttävää, eikä ihmismassoihinkaan tarvinnut pelätä eksyvänsä. Melko hiljaista oli perjantaina.

paikallisia odottelemassa bussia

Kaupungeilla on näitä maskotteja, joista osa on mielestäni ihan hirveän rumia, mutta pakko sanoa, että tämä Kōya-kun oli kyllä aika söpö:

Sää oli lauantainakin aivan täydellinen, selkeä ja aurinkoinen, eikä edes tuullut. Hengitys tosin huurusi, vaikka lämpöasteita varmasti oli jonkin verran eikä ainakaan auringonpaisteessa palellut. Lauantain suunnitelmiin kuului siis Oku no in eli metsäpolun varrella sijaitsevat hautakivet. Matkan varrella poikkesimme tosin puolivahingossa hiukan uudemmallekin hautausmaalle, mutta mikäs siinä, kun sää oli niin kaunis ja aikaakin riitti!

sisäänkäynti hautausmaalle

Oku no in on suhteellisen suosittu turistikohde, mutta koska lähdimme matkaan jo yhdeksältä aamulla, saimme hyvän aikaa kuljeskella varsin rauhassa. Suunnilleen klo 11 aikaan alkoivat polunvarret täyttyä ryhmämatkailijoista. Vaikuttava paikka joka tapauksessa, suosittelen varaamaan ainakin pari tuntia.

Matka Kōyasanille ja takaisin kaiken kaikkiaan oli fyysisesti aivan uskomattoman kuluttava, sillä jostain syystä olin nukkunut edellisen yön todella huonosti enkä saanut temppelissäkään kunnolla nukuttua (ne korvatulpat kun unohtui!) ja 10 tunnin matkustaminen parin päivän sisään on aikamoista sekin. Mutta vaikka kroppa huutaakin vielä lisää lepoa äskettäin nukutun 12 tunnin jälkeen, oli reissun henkinen anti jotain sellaista, joka sopi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti.

Voi hyvinkin olla, että suuntaan keväällä samaan paikkaan uudestaan!

Huomasinpa myös, että tänne blogiin on eksynyt pari uutta lukijaa ^^ Toivottavasti saatte näistä postauksista jotain irti, ja sisältötoiveitakin saa toki esittää, jos siltä tuntuu.

syön, vihdoinkin syön

Hävytön päivitystauko! Vaikka toisin kuin voisi kuvitella, olen kyllä rehellisesti sanottuna aika paljon tässä koneen äärelläkin kököttänyt tekemättä mitään kovin järkevää. Nyt alkaa tosin pikkuhiljaa olla mid-term -koe- ja esseekausi (ja nyt on varmaan yhdysviivat päin hanuria, sorgen), joten kouluhommia vältelläkseni avaudun tällä kertaa aiheesta syöminen.

Japanin pitäisi olla yksi maailman ruokaparatiiseista. Washoku jopa kuuluu Unescon aineettomiin kulttuuriperintökohteisiin. Valinnanvaraa tässä maassa riittää ja pieniä ravintoloita löytyy joka nurkan takaa. Näinhän sitä tosiaan luulisi, mutta näiden lähes kahden kuukauden aikana olen joutunut toteamaan, ettei tämä ihan niin helppoa olekaan.

Aiemmin olen ollut Japanissa vain lomamatkalla, jolloin ei paljon kiinnostanut se, kuinka terveellistä syömäni ruoka oli. Taisi niiden kreppien ja kaitenzushien ja yakinikujen ja leipomoherkkujen ja asahi biirun mukana pari kiloa tullakin. Nyt täällä on kuitenkin tarkoitus asua, eikä ruokavalioni oikeasti voi lähes kokonaista vuotta koostua pelkästä rasvalla, suolalla ja sokerilla ja ties millä muilla mömmöillä kyllästetystä moskasta. Kiire, ruoan melko kallis hinta ja melko heikko laatu - ravintoarvoja jos tarkastellaan - saivatkin aikaan sen, että ensin saattoi paino vaivihkaa hiukan pudotakin.
Huomatkaa kohtalokas imperfekti.

Jossain vaiheessa päässäni sitten naksahti ja päätin olla välittämättä.
Viimeisten parin-kolmen viikon aikana en ole juuri muuta tainnut tehdäkään kuin syödä! Naureskelin ennen aina ihmisille, joilla on tapana kuvata kaikki syömisensä, mutta nykyään taitaa tuo minunkin instagramini olla täynnä lähinnä ruokakuvia...

Eli siis - mitä täällä sitten oikein syödään?

Yliopiston ruokaloista saa toki edullista ruokaa, eikä maussakaan pahemmin ole valittamista, mutta kuitista mm. näkee aina, kuinka paljon kaloreita ostettu annos sisältää... heh heh.

tässä esimerkiksi oli kaiken kaikkiaan yli 700 kcal. hyvä. saa sieltä oikeasti salaattiakin. hintaa tällä annoksella taisi olla n. 3-4 euroa.

Hedelmät ja vihannekset aiheuttavat päänvaivaa. Olihan tämä tiedossa jo etukäteen, mutta silti kirpaisee, kun parilla rupuisella tomaatilla on hintaa lähes 300 jeniä, samalla hinnalla kun Suomessa saisi yleensä helposti koko kilon. Kaalia, munakoisoja ja muutamia vihannessekoituspusseja olen löytänyt ihan kelvolliseen hintaan. Hedelmistä omenoita ja mandariineja raaskii jopa ostaakin (ja banaaneja, mutten itse niitä lievän allergian takia syö), omenoilla on yleensä hintaa n. 100 jeniä/kpl, mandariinit tähän aikaan vuodesta ovat halvempia.
Testasin myös, miltä yuzu maistuu pelkiltään. En suosittele. Yuzu-juomat ovat hyviä kuitenkin.

Mutta miten sitten kokkailla, kun perusnäkymä kaupassa on tämä?

No, kyllä oikeasti noiden lonkeroiden lisäksi löytyy ihan vaikka kalaakin. Jotkin kalat näyttävät jopa olevan melko edullisia, joten ehkä pitäisi sokkona vain kokeilla, josko olisivat syömäkelpoisia. En ole mikään mestarikokki, joten tuntemattoman kalan valmistaminen ei kuulosta mitenkään hirveän houkuttelevalta idealta, mutta kai kaikkea voi paistaa ja maistaa. Toistaiseksi olen kokkaillut helppoa kasvis-porsaanlihamössöä, joka nyt on ihan kelvollista muttei mitenkään kovin erikoista:

Kaverin kaveri myös myi minulle vanhan riisinkeittimensä, hintaan 1000 jeniä eli vajaalla 8 eurolla nykykurssin mukaan. En ole vielä testannut kuinka tuo masiina toimii, mutta eilen ostin vihdoin säkillisen riisiä, joten kohtahan sitä pääsee kokeilemaan. Muistakaatten tosiaan, että uunia ei kovin monessa japanilaisessa asunnossa ole, eikä ole minun pikku kämpässänikään. Riisinkeittimellä tosin voi tehdä muutakin kuin vain keitellä riisiä. Esimerkiksi voi leipoa kakkua:

Lisäksi olen pyrkinyt pitämään ruokakaapeissani aina ihan perusjugurttia, kananmunia, jotain margariinintapaista, pullamössöleipää (koska mistäpä kunnollistakaan saisi)... kuppinuudeleitakin ehkä on tullut jonkin verran ryystettyä.
Juomista sanottakoon, että kaikenmoista juotavaa saa hyvinkin edullisesti, minkä lisäksi raanavesi on aivan juomakelpoista. Joitakuita häiritsee sen korkea klooripitoisuus, jota on vähän hankala olla myöskään maistamatta, mutta itse totuin makuun aika nopeasti. Mitä kylmempänä juo, sitä vähemmän se häiritsee. Niin ja siis kyllä, kaljakin on halpaa ja sitä on aina saatavilla ihan vaikka konbinista, kun kuitenkin sitä mietitte.

Toki niissä ravintoloissakin tulee käytyä, suorastaan varsin usein, ja parhaimmillaan japanilainen ruoka on mm. tätä:

joo, munkin mielestä se näyttää nänniltä, mutta hyvältä maistui kuitenkin.

お造り！

Sushia on tullut myös popsittua, mutta vaikka olenkin käynyt myös niissä ravintoloissa, joissa lautasia rullailee koko ajan nenän edessä ja olisi helppo kokeilla vaikka mitä erikoisuuksia, olen pitäytynyt melko tavanomaisissa vaihtoehdoissa. Taitaa mielessä kummitella edelleen trauma, jonka nama ika aiheutti... Oikeasti, natto ei ole siihen verrattuna mitään.
Mutta silloin, kun nenän eteen pyörähtää tällainen ilmestys, on kuva kuitenkin melkoisen välttämätön:

mikä määrä hattivatteja!

Jottei nyt ihan absolutistilinjalle elämä lähtisi, tulee aina silloin tällöin eksyttyä myös izakayaan... Kaikki tiet vievät Torikizokuun, joka on siis sellainen halpis-izakaya-ketju, jossa kaikki - siis kaikki juomat ja kaikki ruoat - maksaa 280 jeniä (= 2 euroa). Luultavasti hintaan tulee vielä verot päälle, mutta ei sitä yleensä maksuvaiheessa enää tajua...

Tähän mennessä vain kerran olen käynyt syömässä yakinikua. En siksi, ettenkö siitä pitäisi - sehän on suorastaan syntisen hyvää - vaan siksi, että älytön lihansyöminen hiukan oksettaa ainakin henkisesti. Kuten kuvista ja teksteistä voi päätellä, mikään kasvissyöjä en ole, mutta silti välillä tulee vähän paha mieli ja ahdistus lihankulutuksesta. Ja eihän tuo millään tapaa terveellistäkään ole, mutta minkäs teet, yakiniku on silti yakiniku.

ravintolassa yhdessä grillailu on ihan älyttömän hauskaa!

Lisäksi minun ruokailuvalinnoillani Japanissa ei ole vähäisintäkään painoarvoa, ihan oikeasti. Olen täällä yksi ties kuinka monesta miljoonasta, kaiken lisäksi ulkomaalainen, jonka omituisista ruokailutottumuksista kukaan ei välitä tuon taivaallista. Kuka täällä edes ymmärtää, mitä kasvissyönti on ja miksi jotkut sitä kannattavat... No, munkit ehkä - mistä puheen ollen mainitsen näin sivumennen, että perjantaina suuntaan Koya-sanille temppeliin majailemaan. Siellä pitäisi ainakin saada kasvisruokaa sitten - tosin en ole varma, lasketaanko sielläkin kala kasvikseksi, voi hyvänen aika.

Mutta vaikka nyt Japanissa olenkin, niin olen antanut periksi ja käynyt myös ulkomaiden herkkuja syömässä. Hyakumanbeniltä löytyi thai-ravintola, josta saa vihreää curry-soppaa, joka on yksi lemppariruoistani ikinä, kiinalaisissa ravintoloissa tulee popsittua raamenia vähän turhankin usein ja tarkoitus olisi testata myös lähistöllä sijaitsevat intialaiset ravintolat.

Burger Kingin musta hampurilainen jäi valitettavasti testaamatta.

kulttuuria kobessa

Tuntuu, että aika kuluu täällä ihan uskomatonta vauhtia. Ei hyvä! Minä en halua täältä pois, olen ruvennut viihtymään ehkä liiankin hyvin. Välillä on edelleen ongelmia (kuten juuri postiluukusta kolahtanut vakuutuslaskunippu tms.), mutta olen aika luottavainen sen suhteen, että kyllä täällä ongelmiin ratkaisukin löytyy kunhan vain uskaltaa pyytää apua.

Otsikon aiheeseen sitten! Kansallisen vapaapäivän kunniaksi suuntasin eilen kaupunkiin nimeltä Kobe. Enpä kyllä kuollaksenikaan muista, kuinka kauan junamatka Kioton asemalta tarkalleen ottaen kesti, mutta päälle tunnin muistaakseni ja hintaa taisi olla 1080 jeniä yhteen suuntaan, mutta voi olla että halvempiakin vaihtoehtoja on tai sitten ei. Hirveän hyvin olen aina perillä kaikesta, luotan aina vaan matkaseuraani, koska olen maailman laiskin ottamaan mistään selvää itse.
En ikinä perusta matkustusblogia.

Koska olen erinäisistä syistä johtuen jokseenkin väsynyt (hei taas, unettomuus) sekä kiireinen (en onneksi koulujuttujen parissa tällä kertaa), niin tämä postaus saa tällä kertaa olla hiukan kuvapainotteisempi. Nauttikaa Koben maisemista, niin minäkin tein!

näitä hetkiä kun ei tarvitse pohtia, missä maassa sitä oikein hengailee

maisemakuvaaja sisälläni ei ehkä kestä tällaista...

palmu! kuvauskohteista tärkein!

meri on tullut takaisin!

Jostain syystä nautin noista merimaisemista ihan mielettömästi. Olen pitänyt - ja edelleenkin pidän - itseäni aina enemmän järvi-ihmisenä, olenhan sentään keskisuomalainen, mutta kyllä tuossa meressäkin jotain varsin viehättävää on. En myöskään kaipaa hirveästi sitä erilaisissa nähtävyyksissä juoksemista. Moni vaihtari tuntuu täällä ravaavan joka toinen päivä jossain tapahtumassa, mutta minulle riittää rauhallisempikin meininki.

Mutta ihan en sentään pelkästään satama-alueella hengannut Kobessa, vaan istahdin vielä hetkeksi junaan ja sitten vielä bussiin päästäkseni Rokko-vuorelle, koska tarkoitus oli vähän vilkaista maisemia myös sieltä korkeuksista. Hissikyyti vuorelle (ja takaisin) maksoi 1000 jeniä, vuorella oli aivan helvetin kylmä, mutta voi hyvä tavaton mitkä maisemat! Pitäkää vaan lällynä, mutta oikeasti tykkään ehkä vähän liikaa maisemien tuijottelusta. Btw, huipulla oli myös mukava, lämmin ja kohtuuhintainen kahvila. Josta sai myös ihan kunnon ruokaakin, onneksi, koska saattoi siinä vaiheessa iltaa olla jo aikamoinen nälkä.

vähän piti hissillä hurauttaa vuorelle

En edelleenkään omista kännykkäni kameraa kunnollisempaa kuvausmasiinaa, joten yömaisemia oli ihan turha yrittää tuon enempää tallentaa. Suosittelen vilkaisemaan livenä, jos yhtään kokee mielenkiintoiseksi maisemien katselemisen. Ruuhkaakaan ei ainakaan tuolloin maanantai-iltana ollut, vaikka kansallinen vapaapäivä olikin, mutta muista ajankohdista en osaa sanoa. Kannattaa tosin olla seuraa mukana, koska kulkuvälineissä saa jonkin aikaa istua töröttää että pääsee perille asti.

Ajankulun hahmottaminen tuntuu ihan päivittäinkin mahdottomalta. Minusta on tullut ihan kamala myöhästelijä, hävettää odotuttaa aina vähintään 5 ja yleensä lähemmäs 10 minuuttia. Sitä se teettää, kun asuu niin lähellä, että kuvittelee ehtivänsä puolessa sekunnissa joka paikkaan! Mutta eipä siis muuta kuin kohta pyörä alle ja illanviettoon, onneksi huomenna ei ole kuin pari luentoa eikä läksyjäkään ihan kauheasti... ehkä...

Lopuksi mainittakoon, että en ollut ollenkaan tajunnut ensi vuoden olevan jo hitsuji-vuosi, lampaan vuosi, eli minun vuoteni! Lisäksi olen kuullut joskus puhuttavan kiinalaisesta horoskoopista myös vuohena, joten yhdistän nämä nyt ihan omaksi ilokseni ja totean, että nämä vuohethan sitten tosiaan kuuluvat asiaan. Aina jotain hauskaa tapahtuu kun näitä näkee, tässä siis toinen Yoshidan nurkilta bongattu elukka: