"ehkä tämä vuorelle kiipeäminen on erikoista"

Perjantaina alkoi Kioton yliopiston festivaalit, mikä tarkoittaa yhteensä viiden päivän vapaata, mikä taas tarkoitti sitä, että minä suuntasin kaupungin ja kampuksen vilskeestä reilun sadan kilometrin päähän vuorelle temppeliin majailemaan. Kohteena oli siis Wakayama-prefektuurissa sijaitseva Kōya-vuori eli 高野山 eli Kōyasan, jonne munkki Kūkai eli Kōbō-Daishi 800-luvulla perusti päämajansa. Matkakumppanini Laura tietää näistä asioista enemmänkin, itse halusin lähteä mukaan ihan kokemuksen kannalta. Temppelissä yöpyminen vuorella kuulosti hienolta.

Kioto-Osaka-Shin'imamiya-Hashimoto-Gokurakubashi-Koyasan - vielä 2010-luvullakaan ko. vuorelle ei ole turhan helppo päästä, vaan kulkuvälinettä pitää tuurista riippuen vaihtaa jopa lähemmäs kymmenen kertaa. Matkakulut olivat kuitenkin n. 2500 jeniä yhteen suuntaan, hinta ei siis kirpaissut, mutta matkan kesto sitäkin enemmän sitten. Koska menomatkalla vähän myös eksyilimme emmekä päässeetkään ihan tuosta noin vain Shin'imamiyaan ja koska Hashimotossa jouduimme odottamaan n. 40 minuuttia junaa, kesti matka yhteensä asuntolalta temppelille viisi ja puoli tuntia... Paluumatka oli vähän iisimpi, mutta lauantairuuhkista ja huonosta junavalinnasta Osaka-Kioto-välillä johtuen kesti sekin neljä ja puoli tuntia. Yksin en siis suosittele lähtemään, mutta itse heitin reissun ystäväiseni Lauran kanssa, ja uupumuksesta huolimatta matka oli ehdottomasti kaiken vaivan ja rahan arvoista.

Gokurakubashin juna-asema keskellä ei-mitään

Jätin yöpymispaikan valitsemisen niin ikään Lauran harteille, ja päädyimme sitten paikkaan nimeltä Muryōkō-in (無量光院). Varausvahvistuksessa muistutettiin, että kyseessä tosiaan on temppeli, ei varsinainen majatalo, joten kaikkia mukavuuksia ja palveluja ei ole saatavilla, mutta...

...meitä kylläkin palveli aivan liikuttavan söpö munkinpoikanen, josta ei ole teepannun kaatamisesta ja kahvin läikyttämisestä huolimatta mitään valittamista! Huoh ♥ Arviomme mukaan ehkä n. 14-vuotias lapsi siis. Ei kehdattu udella, mutta mietinpähän vain, että miten ihmeessä nuoret ihmiset päätyvät moiseen paikkaan, miten oppivelvollisuus tulee suoritettua, voiko tuo millään lailla olla edes oma valinta jne. Hämmentävää.

temppelin sisäpihaa

näkymää temppelin käytävältä, silloin kun lämpötilakin vielä oli inhimillinen...

Yölämpötila käytävällä oli huikeat +6 astetta - Lauran mukaan aamuyöllä lämpötila oli pudonnut jo neljään asteeseen - mutta huoneessa oli lämmitin käytössä. Laitoimme sen tosin yöksi pois päältä (kotatsu taisi unohtua päälle, ups), koska lakanoiden välissä oli oikeasti lämmin. Kylmyyden huomasi vain, jos jokin raaja sattui vahingossa luiskahtamaan peittojen ulkopuolelle. Jäätävintä oli kasvojen pesu illalla, sillä raanasta ei kuumaa vettä tullutkaan, joten jääkylmällä vedellä piti pärjäillä. Kylpy oli tosin tarjolla illalla ja jostain sitä lämmintä vettäkin varmaan olisi naamanpesuunkin taiottu, jos olisi ollut halua valittaa.

yukatat, pyyhkeet, teetarvikkeet... varoituksista huolimatta palvelu oli suorastaan nolostuttavan hyvää

jos vaikka joskus tajuaisi ottaa kuvia silloin kun on vielä siistiä...

takapiha

kotikatu

Ilmaista hupia yöpyminen temppelissä ei ollut, vaan kustansi n. 11 000 jeniä per naama. Nykykurssilla tuo tosin ei ole paljon mitään, ja vaikka jeni olisi kalliimpikin, niin suosittelen silti! Illallinen ja aamiainen sisältyivät hintaan myös, ja kuten tapaan kuuluu, ruoka oli kasvisruokaa - ei siis myöskään sitä kalaa! Kaikenmoista maukasta purtavaa (ja vähemmän maukasta miso-keittoa) oli tarjolla, Lauran mielestä tosin ei niin maukasta ja suorastaan liian paljon, mutta minä olin oikein tyytyväinen ja kylläinen aterian jälkeen.

Herkkäunisille suosittelen tosin korvatulppia, sillä seinät ovat temppelissä paperia ja äänet kuuluvat helposti huoneiden läpi. Viereisessä huoneessa ei majoittunut ketään, mutta käytävän päädystä asti kuului kuinka munkit siellä juttelivat ties kuinka myöhään (en katsonut kelloa, mutta veikkaan että jonnekin klo 23 asti). Lisäksi käytävillä alkaa vilske jo ennen aamuviittä, itse heräsin juoksuaskeliin klo 4.45. Nousimme joka tapauksessa ylös jo hiukan ennen kuutta, sillä tasan klo 6 alkoi aamurituaali, jota sai mennä katsomaan. Tilaisuus kesti yli tunnin, ja palavan puun, kynttilöiden ja suitsukkeiden aiheuttama savu oli välillä aika paksua ja kirveli silmiä, fiksumpi varautuisi varmaan jonkinmoisella hengityssuojaimella. Olen melko herkkä savulle, mutta kestin silti, vaikka loppuvaiheessa pääsimme itsekin hiukan osallistumaan ja astumaan syvemmälle huoneeseen savun ja munkkien keskelle. Ihmettelenpähän vain, miten savun keskellä koko ajan töröttävät munkit kykenivät resitoimaan ilman, että tarvitsi välissä hirveästi yskiä ja kakoa.

Temppelin väen englannin kielen taito vaihtelee, ainakin yksi puhui oikein hyvää englantia, jotkut muutamia sanoja, ja osa onneksi sentään käytti japaniakin. Aina tämä iänikuinen murhe, että tällainen naama ajaa ihmisraukat puhumaan englantia, vaikka eivät haluaisi tai osaisi ja vaikka minä kuinka sanoisin että japani käy aivan hyvin. Seinän läpi kuulin myös kerran, kuinka meihin ja samaan aikaan majoittuneeseen ranskalaispariskuntaan viitattiin termillä gaijin no yonin, "ne neljä ulkomaalaista", nyyh. Ihmisten erottelu meihin ja muihin on niin syvällä tässä kulttuurissa, että aina vähän tulee sellainen olo, että olen jatkuvasti tiellä ja aiheutan vain harmia.

Nautin silti kokemuksesta - ehdottomasti yksi elämäni hienoimpia tähän mennessä!

viimeistään aamukaffi herätti, ehkä ennemmin pikku tarjoilijan kuin kofeiinin ansiosta tosin

Perjantain puolella kävimme hiukan katselemassa, millaisia maisemia pikkukylällä oli meille tarjottavana. Vaikkei alue tosiaan mikään aivan valtava ole, nähtävyyksiä riittää silti. Ja vaikka Kiotokin on temppeleitä pullollaan, en ole niihin vieläkään lopullisesti kyllästynyt! Täydellinen sää ja ruska-aika tekivät kiertelystä oikein miellyttävää, eikä ihmismassoihinkaan tarvinnut pelätä eksyvänsä. Melko hiljaista oli perjantaina.

paikallisia odottelemassa bussia

Kaupungeilla on näitä maskotteja, joista osa on mielestäni ihan hirveän rumia, mutta pakko sanoa, että tämä Kōya-kun oli kyllä aika söpö:

Sää oli lauantainakin aivan täydellinen, selkeä ja aurinkoinen, eikä edes tuullut. Hengitys tosin huurusi, vaikka lämpöasteita varmasti oli jonkin verran eikä ainakaan auringonpaisteessa palellut. Lauantain suunnitelmiin kuului siis Oku no in eli metsäpolun varrella sijaitsevat hautakivet. Matkan varrella poikkesimme tosin puolivahingossa hiukan uudemmallekin hautausmaalle, mutta mikäs siinä, kun sää oli niin kaunis ja aikaakin riitti!

sisäänkäynti hautausmaalle

Oku no in on suhteellisen suosittu turistikohde, mutta koska lähdimme matkaan jo yhdeksältä aamulla, saimme hyvän aikaa kuljeskella varsin rauhassa. Suunnilleen klo 11 aikaan alkoivat polunvarret täyttyä ryhmämatkailijoista. Vaikuttava paikka joka tapauksessa, suosittelen varaamaan ainakin pari tuntia.

Matka Kōyasanille ja takaisin kaiken kaikkiaan oli fyysisesti aivan uskomattoman kuluttava, sillä jostain syystä olin nukkunut edellisen yön todella huonosti enkä saanut temppelissäkään kunnolla nukuttua (ne korvatulpat kun unohtui!) ja 10 tunnin matkustaminen parin päivän sisään on aikamoista sekin. Mutta vaikka kroppa huutaakin vielä lisää lepoa äskettäin nukutun 12 tunnin jälkeen, oli reissun henkinen anti jotain sellaista, joka sopi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti.

Voi hyvinkin olla, että suuntaan keväällä samaan paikkaan uudestaan!

Huomasinpa myös, että tänne blogiin on eksynyt pari uutta lukijaa ^^ Toivottavasti saatte näistä postauksista jotain irti, ja sisältötoiveitakin saa toki esittää, jos siltä tuntuu.

hengähdystauko

Kiireisen viikon keskellä oli pakko päästä hetkeksi hengähtämään, joten viime keskiviikkona lähdin saksalaisen kaverini Lauran kanssa katsomaan, miltä auringonlasku Kiyomizu-temppelillä (清水寺　Kiyomizu-dera) näyttäisi. Tämäkään temppeli ei kovin kaukana sijaitse, mutta meillä ei kummallakaan ollut pyörää, joten hyppäsimme bussiin (joka täällä maksaa yleensä 230 jeniä yhteen suuntaan). Itse temppelillä oli sen verran kunnostustöitä meneillään, että monet rakennuksista oli ikävästi huputettu muovilla, mutta kuten seuraavista kuvista näkyy, ei maisemiin todellakaan tarvinnut täysin pettyä:

matkalla temppelille! väenpaljous perille päästyä oli kaamea, turisteja ja koululaisryhmiä sattui olemaan samaan aikaan liikkeellä.

noin klo 17.20 otettu kuva - aurinko tosiaan laskee täällä varsin aikaisin.

Vaikka sulkemisaikaan oli enää vain reilu puolisen tuntia, päätimme mennä ihastelemaan myös temppelialueen sisäpuolta. Pääsylippu maksoi vaivaiset 300 jeniä, mielestäni aivan kohtuullinen hinta (Ginkakuji maksoi 500!).

täydellinen yhdistelmä modernia ja perinteista Kiotoa. kuva päätyikin myös blogin ulkoasuun, kuten saatoitte huomata!

kuin keskiyö, vaikka kello oli hädin tuskin puolta seitsemääkään.

kuunpimennys! kuvanlaatu on luvattoman huono, mutta pimennys oli aivan täydellinen ja taivas oli onneksi kirkas.

Tällaiset maisemat, hyvä seura ja oma kylpyamme ovat olleet pelastavia tekijöitä kiireen keskellä. Tässä kirjoittaessani nautin tosin myös kiireettömästä viikonlopusta, jonka aikana en ole sosialisointiakaan liikaa harrastanut - lukuun ottamatta eilistä hyvin randomia sattumusta, kun törmäsin kahteen suomalaiskaveriini Sanjou doorin risteyksessä, ja jotenkin mystisesti päädyin heidän ja monen muun Doshishan yliopiston opiskelijan kanssa joenvarrelle ryyppäämään iltaa istumaan. Itsehän olin aivan kiltisti ja lähdinkin hyvissä ajoin Book-Offin kautta takaisin kotiin, mutta muutamat muut saattoivat kallistaa useammankin horo yoi -juoman. Joo, horo joi. Aina yhtä hauska.

Nyt täytynee vielä kipaista kauppaan ostamaan sadesuojus pyörään, sillä taifuuni uhkaa jälleen, enkä halua että upouusi kullannuppuni joutuu heti kastumaan likomäräksi!

maailman kiireisin viikko

Näitä maailman kiireisimpiä viikkoja varmaan kertyy aika monta tähän vuoteen.
Perjantai-illan kunniaksi on kuitenkin aika tarinoida hiukan japanin kursseista - koska mitäpä muutakaan tekisin Kiotossa viikonloppuna kuin datailisin omassa huoneessani? Syy tähän törkeään rikokseen on se, että tämä kulunut viikko on ollut aivan luvattoman raskas, sillä koko viikko on pitänyt yrittää vääntää kurssivalinnat kuntoon, juosta orientaatioissa ja hoitaa virallisia asioita. Ei ole ollut varsinaisesti aikaa rentoutua, ja kaiken lisäksi sain vajaa viikko sitten kirjaimellisesti haudanvakavia uutisia koti-Suomesta. Yksityiskohtiin sen enempää pureutumatta sanon vain, että vaikken asiaa päässäni jatkuvasti pyörittelekään, taitaa se jonkin verran alitajunnassa vaikuttaa. En ole huippusosiaalinen ihminen muutenkaan, mutta nyt pitäisi tsempata oikein urakalla, jaksaa olla sosiaalinen ja hoitaa samalla velvollisuutensa. Tavallaan onkin oikein hyvä, ettei tekemistä todellakin riittää, mutta kuluttavaa tämä kieltämättä on.

Asiaan! Japanin kursseja varten piti siis tehdä lähtötasotesti, joka oli ikään kuin JLPT:n N4 - N1 -tasot yhdistettynä ja höystettynä lyhyellä kanjien luku- ja kirjoitusosiolla sekä muutaman lauseen kirjoittelulla. Aikaa oli 70 minuuttia ja mielestäni koe oli hirveä. Sainkin tulokseksi Intermediate II -tason, jolle alun perin ajattelin haluavanikin, mutta käytyäni III-kursseilla ajattelin niiden olevan ehkä ihan sopivia, joten seuraavaksi vuorossa oli opettajien kanssa neuvottelu...

Ilmeisesti pisteeni eivät kuitenkaan olleet jääneet kovin kauaksi Intermediate III -tasosta, koska pääsin ilman kummempia neuvotteluja rekisteröitymään III-tason kursseille. En nimittäin varmasti vakuuttanut kolmea vastassa ollutta opettajaa mennessäni juttelemaan aiheesta, en voi väittää loistaneeni kielitaidollani... Lisäksi en ollut ollenkaan varautunut valitsemaan kursseja tuossa vaiheessa, joten päädyin lopulta pudottamaan keskustelukurssin listaltani. Otan siis "vain" 5 japanin kielen kurssia syyslukukaudella - maksimi on 6 + 1 kanjikurssi. Aika moni KUINEP-opiskelija täällä ottaa vain 1-3 japanin kurssia, koska ne eivät siis KUINEP-ohjelman puolesta ole pakollisia ollenkaan, mutta oma yliopisto saattaa toki edellyttää niitäkin.

asuntolan käytävältä. tykkään miten valoisaa täällä on! japanin oppitunnit pidetään tosiaan samassa rakennuksessa, mutta sisäkautta en sentään pääse.

Tässäpä lista japanin kielen kursseistani sekä hiukan ensivaikutelmaa niistä:

文法　= kielioppi : Vaikutti ensimmäisen luennon perusteella ihan sopivalta. Aikamoista bunkei hyougen -settiähän tämä lähinnä on, sillä peruskielioppi pitäisi tietenkin olla hallussa jo. Onneksi en ole ainut, joka välillä hiukan takeltelee yksinkertaisempienkin juttujen kanssa, mutta eiköhän tämä tästä.

メディア聴解 = mediakuuntelu : Ainakin parempi kuin pelkkä choukai, vaikuttaa myös ihan hyödylliseltä. Ensimmäisen tunnin perusteella ei vaikuttanut ihan liian haastavalta, mutta varmasti vaikeutuu pikkuhiljaa. Kuuntelutehtävät eivät varsinaisesti ole vahvuuteni, mutta olettaisin selviäväni tästä kurssista.

論述読解 = akateeminen luetunymmärtäminen : Haastava. En ole vielä ostanut / kopioinut oppikirjaa, joten en pahemmin ehtinyt valmistautua oppituntia varten ja tunsin olevani ihan pihalla kaikesta. Mutta lohduttaa kuitenkin se, että eivät kaikki muutkaan olleet kurssilla ihan huippuhyviä. Niin ja kokeeseen saa ottaa sanakirjan mukaan, joten kyllä kai tästä selviää!

読解・文法 = luetunymmärtäminen + kielioppi : Työläs ja haastava. Challenging on ollut viime viikkojen muotisana vaihtarien kesken. Tänään kuitenkin oppitunti tuntui ihan sopivalta, sillä olin valmistautunut eilen illalla melko huolellisesti. Tällä kurssilla ei käytetä oppikirjaa, vaan opettaja jakoi ensimmäisellä luennolla monistenivaskan - myös sanaston, joka oli todellinen pelastus. Kurssilla on myös viikoittainen sanakoe, jossa pitää kirjoitella kanjien lukutapoja ja täydentää oikea sana (+muoto) lauseisiin.

作文 = esseekirjoitus : ...sakubun... Miksi, oi miksi, missä ihmeen mielenhäiriössä valitsin sakubun-kurssin?! Kuka muka ei vihaa sakubuneja? Voi apua. Tämä tulee luultavasti olemaan rankin kurssi, mutta toisaalta vaikuttaa myös ärsyttävän hyödylliseltä. Sakubuneja kirjoitetaan yhteensä 6, joista tosin ensimmäinen tarvitsi olla vain muutaman virkkeen mittainen. Loput 5 sitten oikeasti arvioidaan, ja niiden tulee olla n. 1000 merkkiä pitkiä. Tarkoitus on ilmeisesti myös lukea toisten kirjoittamia sakubuneja ja yrittää korjata niitä. Kuumottavaa, mutta kuten sanoin, hyödyllistä.

aaaarghhhhhh kurssivalintojen suunnittelu oli täyttä tuskaaaaaaaa...

Työmäärä tulee minulle olemaan aika suuri, koska en oikeasti koe olevani erityisen hyvä japanissa. Tasokoekin oli pitkälti monivalintaa. Mutta joskus täytyy haastaa itsensä! Toivon vain, etten stressaa liikaa ja hajoa kotitehtävien, esseiden ja kokeitten alle, koska kursseja ei saa enää keskeyttää. Hiukan kuitenkin lohduttaa se, etteivät kaikki muutkaan III-tason opiskelijat vaikuta olevan ihan huipputason japanin osaajia, vaikka muutamat toki puhuvat lähes täydellisesti ja monet aasialaiset tietenkin osaavat kanjeja meikäläistä 1000 kertaa paremmin...

Näiden lisäksi minun pitää opiskella yhteensä vähintään 6 KUINEP / Liberal Arts -kurssia per lukukausi. Kaikilla kursseilla en ole vielä käynyt, mutta ensi viikon loppuun mennessä nekin pitää lyödä lukkoon (vaikka rekisteröityä piti viimeistään tänään). Niistä ja stressinäppylöitä aiheuttaneesta kurssivalintaprosessista siis tarinaa myöhemmin.

Jotta ei aivan pääsisi unohtumaan, että kuitenkin majailen Kiotossa enkä pelkästään yliopiston luentosaleissa ja koska temppeleitä on täällä noin kahdeksansataamiljoonaa, postaan tähän loppuun vielä muutaman kuvan nurkan takana sijaitsevalta Yoshida jinjalta, jossa kävimme muutaman dormikaverin kanssa viime viikon lauantaina:

suunnilleen ainut ötökkä, josta pidän!

näkymää Daimonji-vuorelle. kuvien laatu voisi joo olla parempi... ehkäpä ostan kunnon kameran jonain päivänä.

kisu!

kieltotaulu!!! rakennus on kulttuurikohde, jonka alueella ei saa leikkiä...

Jep, tuonne varmaan suuntaan sitten rauhoittumaan, kun stressiä alkaa kerääntyä liikaa... Kyseinen temppeli sijaitsee siis ihan oikeasti aivan yliopiston pääkampuksen nurkalla.

Nyt kuitenkin avoimen ikkunani takaa sisälle tunkeutuu jokin herkullinen ruoantuoksu, joten pitää varmaan itsekin ruveta valmistamaan jonkinmoista iltapalaa. Syöminen on osoittautunut hiukan hankalaksi täällä - ruokarajoitteita minulla ei kuolettavan kiiviallergian ja hiukan suuta kutittavan banaanin lisäksi ole, mutta helpoiten saatavilla oleva suolassa ja rasvassa uitettu ruoka ei varsinaisesti ole sellaista kamaa, jota haluaisin joka päivä syödä. Olen ehkä jokseenkin huolissani siitä, että tulen lihomaan tämän vuoden aikana ne kuuluisat 10 kiloa, joten pitänee yrittää äkkiä löytää jokin mukava liikuntamuoto, jotta uskallan paremmalla omallatunnolla syödä paikallisia herkkuja!

hyvää kieltämättä oli, mutta miten mä aina onnistun tilaamaan ihan valtavia määriä?! hintaa koko hoidolla oli muistaakseni noin 4 euron verran...

"tännekö tultiin, jumalauta"

...sanoi veljeni joskus pikkulapsena. Siitä onkin tullut lentävä lause perheessäni, ja sehän soveltuu toki jok'ikiseen reissuun. Erityisesti näihin Japaniin suuntautuviin.

Eli täälläpä olen nyt viettänyt jo pikkuisen päälle viikon! Joka päivä on sen verran kiireinen, etten ole vieläkään saanut edes kaikkea oleellista hoidettua, mutta aloitetaanpa tarina viime viikon maanantaista:

Finnairin lentokone oli ahtaampi kuin muistin, tai sitten se oli eri kone, tai sitten keskipaikoilla on enemmän tilaa, sillä ainakin ikkunapaikalla olo oli kuin hattivatilla veneessä. Ahtauteen kyllä tottui 9 tunnin lennon aikana, mutta nukkumaan en kyennyt kuin suunnilleen tunnin verran. Matkaseuraa minulla onneksi oli, ja Finnairin elokuvavalikoimasta löytyi Hobitti 2, jonka katsoin japaniksi dubattuna. Ihan parasta viihdettä. Edellisellä Japanin-matkallani katsoin elokuvan ensimmäisen osan japaniksi. Saa nähdä, mahtaako paluulennolla olla sitten kolmaskin osa valikoimassa. Mutta siihen on vielä aikaa!

Lentokentältä asuntolalle suunnistin Yasaka-taksilla. Olin varannut ko. palvelun netissä, joten selvittyäni maahantulotarkastuksesta ja tullauksesta läpi suuntasin Yasakan pisteelle, jossa meitä oli vastassa kuljettaja ja muita kyytiin hyppääviä.
Matka kentältä Kiotoon kesti pari tuntia, mutta tarkoitus oli päästä ihan kotiovelle asti. Luultavasti ihan oman huolimattomuuteni vuoksi tosin omalla kohdallani taksi pysähtyi osoitteessa Yoshida kokusai kouryuu sentaa, joka sijaitsee pääkampuksella, eikä asuntolalla Yoshida kokusai kouryuu kaikan, joka puolestaan sijaitsee eteläkampuksella. Olisin voinut kirjoittaa osoitteen tarkemmin niin olisin varmaan tältäkin säästynyt. Mutta paikallisten ohjeistusta seuranneesta "on se kyllä aika kaukana" -kommentoinnista huolimatta kävelymatkaa oli viitisen minuuttia eikä eksymisvaaraakaan ollut.
Suosittelen lämpimästi Yasakaa, sillä 3500 jeniä on pieni hinta siitä, että pääsee noinkin pitkän matkan kivuttomasti ilman että tarvitsee raahailla laukkujaan julkisissa tai edes vaihtaa kulkuvälinettä! Enpä äkkiseltään muista, puhuivatko kuljettajat englantia juurikaan, mutta eipä tuossa tilanteessa kovin paljon tarvinnutkaan kommunikoida.

näkymä asuntoni parvekkeelta! pahempikin voisi olla - toisella puolella käytävää asuvat joutuvat katselemaan rakennustyömaata.

Saavuin asuntolalle klo 12.30 aikoihin - ja toimisto oli tietenkin suljettuna juuri lounasaikaan klo 12-13. En lopulta tosin joutunut odottamaan edes puolta tuntia, sillä minut otettiinkin vastaan jo vähän ennen yhtä, jotta pääsin heti yhdeltä osallistumaan asuntolaorientaatioon saatuani ensin avaimet ja muutaman monisteen ja vietyäni matkatavarani huoneeseeni. Huoneeni sijaitsee kolmannessa kerroksessa, mutta täällä on hissi.
Orientaatio pidetiin englanniksi, sillä kaikki asukkaat eivät osaa japania (enkä nyt itsekään mikään pro ole). Saimme infoa mm. säännöistä, kierrätyksestä, vuokranmaksusta, pyykinpesusta, netin käytöstä ym. oleellisesta ja mukaan vielä petivaatteet. Lakanat saa täällä käydä vaihtamassa vaikka joka perjantai uusiin jos siltä tuntuu. Niitä ei siis tarvitse itse pestä, muun pyykin peseminen maksaa 200 jeniä / pesu, mutta omaa pesuainetta ei tarvitse.
Yoshidassa ei muuten ole langatonta nettiä, mutta LAN-kaapeleita saa 100-jenin kaupoistakin. Reitittimen saatan tosin hankkia myöhemmin, jotta saan wifin käyttöön täällä...
Meillä on puhuva vessa, mutta ei wifiä. En kestä. Samaa päivittelee myös ainakin amerikkalainen seinänaapurini.

kylpyhuone on pieni mutta kyllä sinne mahtuu! oma (puhuva) kylpyamme on luksusta.

Muutoin asuntola on oikein kiva. Rakennus on uusi ja ainakin oma huoneeni oli saapuessani suorastaan kiiltävän siistissä kunnossa. Vuokra ja sähkölasku maksetaan kuun lopussa, joten kerron niistä sitten kun niiden aika on. Kieltämättä vähän hirvittää, kun en osaa arvioida, paljonko sähkölasku tulee olemaan, mutta se on sitten sen ajan murhe. Kiotossa on edelleen hyvin lämmin, mutta en toistaiseksi ole joutunut käyttämään ilmastointilaitetta, jonka käyttämättä jättäminen säästänee jonkin verran jenejäni. Talven varalle, kun ilmeisesti tulee hyytävän kylmä. Ja ensi kesän varalle, jota en halua vielä edes kuvitella, jos syys-lokakuussakin on näin lämmin.

kiiltelevä tiskiallas... juu ei ole näin siistiä enää. tarvitsen lisää vaatteita!

Asuntolan toimisto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa ja on auki maanantaista lauantaihin. Ulko-ovesta pääsee sisään avainkorttia vilauttamalla, joten mitään ns. kotiintuloaikoja / porttien sulkeutumisaikoja ei sentään ole. Vieraat eivät saa yöpyä asuntolassa, mutta käymään tänne saa tulla. Näin ainakin muistelisin ohjeistuksesta - tässä ensimmäisten viikkojen aikana infotulvaan meinaa hukkua, joten jokaista yksityiskohtaa ei mitenkään voi muistaa.

ikkuna on iso ja ihana, pieni parvekekin löytyy sen takaa. talvella saatan kirota kylmyyttä, mutta murehditaan sitä sitten.

Kaiken tämän härdellin keskellä kurssitkin ovat jo alkaneet, mutta niistä ja muista opinnoista kertoilen lisää myöhemmin, ettei tämä postaus pääse enempää paisumaan. Yritän olla stressaamatta, mutta kieltämättä olen vieläkin ihan pihalla kaikesta ja otsikon kaltaisia ajatuksia pyörii mielessä päivittäin.

Tässäpä siis lopuksi pari rauhoittavaa kuvaa Ginkakujista, kävelymatkan päässä sijaitsevasta kuuluisasta temppelistä, jota käväisin vilkaisemassa jo viime viikon tiistaina: