No niin, nyt kun Hiroshima-reissusta on kulunut kuukausi, voi siitä ehkä jo jotain kirjoittaakin! Niin valtava trauma jäi, ettei aiemmin pystynyt, heh heh.
Aloitetaanpa matkan kohokohdasta, joka oli ehdottomasti Miyajima! Ihan ilman sarkasmia tällä kertaa, sillä Miyajimasta tykkäsin oikeasti.
Vesitemppeleistä ei yleensä ole mitään hyvää sanottavaa, kiitos mm. Ocarina of Timen, mutta tämä 厳島神社 eli Itsukushima-jinja oli sen verran näyttävä paikka, ettei Kiotossa saatu temppeliähkykään sitä laimentanut! Kuuluu muuten UNESCO:n kulttuuriperintökohteisiin, kylläpäs näitä alkaa jo listalle kertyäkin.
Sattui onneksi olemaan aivan täydellinen aurinkoinen sääkin. Miyajima on saari, joten perille päästäkseen piti hypätä lauttaan. Ei se tainnut paljon maksaa kuitenkaan, terveisin aina yhtä täsmällinen matkaoppaanne! IC-korttia (eli ladattavaa matkakorttia) pystyi käyttämään lauttareissuunkin, joten ei voi summia muistaa...
Erityisen tärkeät kuvat paikan päällä syödystä diabetespommista eli paahdetusta ja jäätelöllä täytetystä melon pan -leivonnaisesta. Oli kyllä aika syntisen hyvää... ja vararengas sen kuin kasvaa!
ohjeet melon panin oikeaoppiseen syömiseen... jos ei keskity niin suattaapi roiskahtaa.
Naran peurat minulla on edelleen näkemättä, mutta Miyajimassahan näitä elukoita riitti myös! Olivat oikein ahneita ja suloisia. Yhteiskuvat niiden kanssa eivät ehkä onnistuneet ihan niin kuin piti, mutta pakko oli yrittää kuitenkin:
peurakamuu katsoo kanssain kuvia ja meitsi näyttää noita-akalta
nää on selvästi kokeneita taskuvarkaita...
siellä lepäilee muka viattomana!
design-ihme
Back to Hiroshima. Hotellimme sijaitsi oikein kivalla paikalla aivan Rauhanpuiston vieressä (Sunroute Hotel), ja hintaakin oli kahdelta yöltä per naama huiket 40 euroa suunnilleen.
"nigonigo" "aa, nigonigo" - saatiin ehkä paras huoneennumero
kauniit pappatakit kuuluivat varustukseen
Nähtävää riitti toki Hiroshiman puolellakin, mutta täytyy sanoa, että päivän tai parin reissu olisi varmaan silti ollut ihan riittävä. Meidän reissu kun kesti yhteensä sellaiset kolme päivää, koska saavuimme perille 25.12. joskus kahden aikaan päivällä (Kioto-Hiroshima väli matkattiin shinkansenilla, joka muuten oli aikamoinen pettymys sekin - mukavuudeltaan ei kyllä yhtään perus VR:ää kummempi ja hintakin aika törkeä [n. 11 000 jeniä], mutta nopeahan se toki oli), ja takaisin kohti Kiotoa suuntasimme vasta 27.12. lähempänä puolta yötä, ihanalla yöbussilla... Onneksi sää kuitenkin suosi, joten ympäriinsä käveleminen ei ollut mitenkään aivan karmaisevaa, kun maisematkin näyttivät tältä:
Tosin tietysti meidän tuuria, että Genbaku Dōmu näytti sitten tältä:
Oikeasti, minne tahansa Japanissa menenkin, on aina vastassa kunnostus- tai rakennustyöt! Jumalauta naapurissakin kunnostetaan Yoshida ryoun jotakin osaa... (no sitä kyllä sietääkin kunnostaa, ei hitto mikä läävä, niillä on takapihalla mm. kanoja ja emu.)
Kävimme myös katsomassa Rauhanpuistossa sijaitsevan atomipommimuseon, jossa sai kyllä ottaa kuvia, mutta en halua laittaa niitä tänne. Museo oli aika rankka, mutta suosittelen. Suosittelen tosin varautumaan myös hiton huonoon ilmastointiin - se yhdistettynä mm. kuviin ihmisistä joiden iho sulaa sekä yleiseen ahdistukseen siitä miten mätä ihmiskunta on voipi saada aikamoisen pahoinvoinnin aikaan.
random söpö kahvila Rauhanpuiston vieressä, ei käyty tosin, koska oli turhan viileä sää
Tästä vielä vähän joulutunnelmia, kukapa ei haluaisi fiilistellä näin tammikuun loppupuolella, eh. Noita jouluvaloja oli Hiroshimassa aivan älytön määrä, toinen toistaan överimpiä... Jouluhan on täällä siis sellainen pariskuntajuhla, jouluaattona kuuluu syödä kakkua sen oman mussukan kanssa. Hrrh. Mainitsinkohan jo, että itse taisin viettää jouluaattoillan jollain Kioton keskustan klubilla, enkä muuten yleensä ikinä käy klubeilla.
Mutta moottoripyöräilevä joulupukkiarmeija sentään piristi iltaa!
No niin. Kuten edellisen postauksen loppupuolella mainitsin, Hiroshima oli matkakohteena kaikista näistä kauniista kuvista huolimatta aika karmiva. Kaupunki itsessään oli oikein kivannäköinen ja historiansa puolesta toki surullisen mielenkiintoinen... mutta ei helvetti millaista kohtelua saatiin osaksemme.
Ensinnäkin, monessa kahvilassa ja kaupassa ei meinattu saada palvelua ollenkaan. Myyjät ihan selvästi väistelivät katsetta, keskittyivät muihin työtehtäviin tai palvelivat muita asiakkaita. Kylmää kohtelua, mutta sitä nyt saa välillä osakseen missä vaan...
Yhtenä iltana mentiin syömään yakinikua, ja palvelu oli kyllä niin ala-arvoista, että melkein teki mieli poistua ovet paukkuen... mutta sitähän siinä varmaan kovasti yritettiinkin saada meidät tekemään, joten jäätiin syömään kuitenkin.
Ensin tilattiin ruoat. Japaniksi tietenkin kun sitä mukamas sen verran osataan. Tilauksen jälkeen tarjoilija kysyi englanniksi, että puhunko japania. Vastasin japaniksi, että joo, ja olin ehkä jokseenkin hämmentynyt, kun vastahan me tilattiin ne ruoatkin. Sitten tarjoilija esitti jatkokysymyksen oikein nyrpeä ilme naamallaan: "Ai vähän vain?" (ちょっとだけ？) Vastasin, että no ei kun ihan luulen osaavani kyllä jonkin verran. Ja vaikka nyt en todellakaan mikään huipputason mestari olekaan, niin ehkä sen verran uskallan sanoa, ettei ääntämykseni aivan perseestä ole kuitenkaan.
Tämän hämmentävän tilanteen jälkeen tarjoilija poistui.
Ruoat sentään saatiin ihan tilauksen mukaisesti. Mutta hämmentävät tilanteet eivät toki loppuneet vielä: kaverini halusi käydä vessassa ja meni sitten kohteliaasti henkilökunnalta kysymään, että missähän sellainen mahtaa olla. Vastaukseksi sai kiusallisen tarjoilijoiden välisen katseidenvaihdon jälkeen, ettei sinne voi mennä, koska se on tukossa. Joten ei auttanut kuin palata takaisin pöytään. Meni hetki, ja joku toinen tarjoilija tuli ilmoittamaan, että kyllä sinne oikeastaan voi mennä. Eikä vessassa sitten mitään vikaa ollutkaan.
Kauheasti ei tehnyt mieli jäädä hengailemaan pidemmäksi aikaa ko. mestaan, joten syötiin aika nyrpeinä ja poistuttiin jokseenkin vittuuntuneina.
penkki. ihan vaan siksi, että harvemmin joulusää on tällainen!
Reissu huipentui siihen, kun viimeisenä iltana istuimme kahvilassa. Viereisessä pöydässä vasemmalla istuskeli ikivanhalta ja hiukan skitsofreeniseltä vaikuttava mummeli. Mikäli oli paikallinen, oli taatusti saanut aikanaan kokea pommituksen. Ja oikeanpuoleisessa pöydässä istui papparainen, josta ei oikein osannut sanoa oliko humalassa vai ei. Mutta joka päätti sitten yhtäkkiä alkaa jutella meille englanniksi. Onneksi sentään myös kysyi, mistä olemme kotoisin, joten päästiinpähän sanomaan että Suomesta. No, eipä se pappaa estänyt jatkamasta juttuaan, joten sieltähän sitten tuli elämäntarina vauva-ajoista asti, siitä kuinka hän oli parin kuukauden ikäisenä vauvana selvinnyt pommituksesta, mutta oli menettänyt molemmat vanhempansa ja jäänyt orvoksi.
Jep. Tämän episodin jälkeen päätettiin mennä viettämään loppuiltaa hotellin aulaan, ennen kuin suunnattiin yöbussiin. Ei ollut mikään erityisen miellyttävä kokemus puksutella ties kuinka monta sataa kilometriä bussissa, jossa vähän väliä sai havahtua hemmetin pitkiin kuulutuksiin kaikista mahdollisista turvaohjeista ja säännöistä ynnä muusta. Matka myös kesti reilut kahdeksan tuntia, apua...
paras reissu ikinä, ei edes pääty koskaan!!
Että sellainen reissu. Jäi vähän sellainen fiilis, että enpä taida toiste tulla, jos vain tämän valkoisen naaman takia minua kohdellaan kuin olisin itse käynyt henkilökohtaisesti jysäyttämässä atomipommin.
Vielä viikko jäljellä, ennen kuin seuraava loma alkaa - ja tällä kertaa ihan oikea kahden kuukauden kevätloma! Edelleenkään eivät lomasuunnitelmat ole kovin konkreettisesti edenneet, koska matkalippuja tai majoituksia en ole näin aikaansaavana ihmisenä vielä varannut minnekään... mutta tarkoitus olisi täällä Japanin sisällä päätyä ainakin Tokioon, Sendaihin, Fukuokaan ja Okinawalle! Ja näistä lähialueista Osakaan ja Naraan. Osakassa olen toki käynytkin muutaman kerran, lähinnä shoppailemassa ja vähän luistelua katsomassa. Mutta nyt kun kerta asun Aasiassa, niin olisi todellakin tarkoitus käydä muissakin maissa! Kiinnostaisi ainakin Etelä-Korea, Taiwan, Hongkong, ja esim. kaikki. En vain ihan liikaa ole lämmennyt ajatukselle yksin matkustamisesta, joten pitää nyt katsoa, minne saan houkuteltua matkaseuraa ja milloin.
Sitä ennen to do -listalla tosin on valitettavasti vielä pari esseetä, muutama koe, ja toivottavasti nyt vihdoin ja viimein elämäni viimeisin sakubun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti