Tänään se sitten iski, kello 8.42 tai ehkä neljä sekuntia myöhemmin: ah-dis-tus!
Kelataanpa vähän taaksepäin, siihen kohtaan kun Muikkunen huutelee teltastaan kuinka hauska matkamiehiä on nähdä. Tapasin maanantaina vastikään takaisin Suomeen palanneen kiotovaihtarituutorini sekä toisen samaiseen vaihto-ohjelmaan lähtevän HY:n opiskelijan ja oli oikeasti todella mukava kuulla yksityiskohtaista infoa, hyviä kokemuksia ja Kioton hehkutusta. Samoin tänään Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien oppiaineen avajaisjuhlistuksessa oli oikein kivaa jutella entisten vaihtareitten ja muiden opiskelijoitten kanssa. Mutta kaiken tämän myötä oma lähtö rupesi tuntumaan varsin paljon konkreettisemmalta. Ja varsin paljon ahdistavammalta.
Minä en - kuten luullakseni olen täälläkin jo muutamaan kertaan ulissut - ole todellakaan mikään kielinero. Tämän lisäksi olen ollut aivan hemmetin laiska ja siksi unohtanut erittäin ison osan niistäkin kanjeista (no niitä inhottavia kirjoitusmerkkejä), joita joskus saatoin osata. Vaan ilmeisestipä Kioton yliopiston japanin kurssien lähtötasotestissä pitäisi jopa osata kirjoittaa kanjeja! Mitä helvettiä, kuka japanilainenkaan enää osaa niitä harakanvarpaita käsin raapustaa?
Että tässä nyt sitten istun Intermediate Kanji Book Vol.1 sylissäni ja tämän postauksen postattuani jatkan aina yhtä ankean Ankin (flash card -ohjelma) parissa ja kiroan sitä, miten olen laiminlyönyt opiskelun.
Ahdistaa myös muutto, jonka seurauksena kämpässä näyttää esim. tältä:
Pahemmaltakin on näyttänyt, ja siihen on syynsä miksi tuo yksi ovi (mun huoneen) on kiinni. Että tervetuloa vaan, uudet asukkaat! Kyllä minä tämän hoidan kuntoon siihen mennessä. Tätä tavaraa vaan tuntuu tulevan joka nurkan takaa lisää, varastoon vein jo muutaman laatikon odottelemaan muuttopäivää eikä loppua siltikään näy. Onneksi aikaa vielä on, muutto ei sentään vielä tässä kuunvaihteessa ole.
Hauskinta on kuitenkin se, etten vieläkään tiedä, mihin asuntolaan Kiotossa pääsen sitten matkalaukkuineni muuttamaan. Asuntolainfoa lupailtiin saapuvan elokuun aikana, vaan eipä saapunut. Vähän veikkaan, että oikeasti info tulee vasta joskus syyskuun puolivälin jälkeen, näppärästi viikkoa tai paria ennen lähtöä. Pari entistä vaihtaria tosin rauhoitteli, että oikeasti Kiotosta ei ole niin vaikeaa eikä kallista vuokrata asuntoa kuin Kioton yliopisto väittää. (Jokaisessa asuntoihin liittyvässä meilissä / infolappusessa lukee huutomerkkien kera, että asuntoja on ihan jumalattoman vaikea saada, varsinkaan jos ei joka reiästä tursua miljoonittain jenejä.) Joten jos joudun jonnekin kamien ulottumattomiin, niin ehkä saan koottua muutaman kämppiksen ryhmän ja etsittyä jonkin kivan pikku kolon lähempää kampusta.
Juuri nyt ei siis ihan hirveästi hymyilytä sellaiset joko lähtö jännittää voi vitsi vähäx ihanaa -muikistelut. Tuntuu vaan että pää räjähtää, mistään ei tule mitään, koko ajan tulee joitain uusia mutkia matkaan, Venäjä laittaa kohta ylilentokiellon, Islannin tulivuori oksentaa koko Euroopan päälle ja kaikki on kamalan kallista ja turhaa keikailua (se murskaantuu kuitenkin!).
Eikä mikään kuitenkaan ole kaiken tämän ajan, vaivan ja rahan arvoista!
Välillä ihan oikeasti mietin, että tämän on pakko olla elämäni huonoin päätös.
Mutta kuinka moni vaihtari muka ihan oikeasti on katunut vaihtovuottaan?
Nyt täytyy vain yrittää jostain omaksua sellainen muumimammamainen kyllä kaikki järjestyy -asenne. Ehkä mieluummin kuin sellainen piisamirottamainen katastrofin manaaminen.
Niin paljon kuin Piisamirottaa rakastankin ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti