2014/04/15

fillerin aika

Fillereitä ei voi välttää, ja joskus kankei nai hanashi (= turha paskanjauhanta) saattaa viedä vaikka koko tunnin. Tämän johdannon jälkeen siis seuraa settiä, jolla ei ole kovinkaan paljon tekemistä vaihdon tai opiskelun kanssa - nimittäin... elämän aakkoset.

Kyseessä on siis nössö ja teennäinen idea, jonka nyysin Lilyn blogeja vilkuillessani. Tarkoitus on listata aakkosittain juttuja, jotka kokee listaamisen arvoiseksi. Tunnustan, että tällaiset (samoin kuin kaikki gallupit joita IRC-galleriassa aikanaan kiersi) ovat suuri heikkouteni, mutta kukapa ei aina silloin tällöin haluaisi jauhaa itsestään, joten antaa mennä. Luen muuten myös muidenkin tekemiä tällaisia, vink vink bloggaajat.

Psst, tässä postauksessa on jopa muutama kuva!

***


A - AAMUKAHVI: Ei aamu lähde käyntiin ilman kahvia! Olen kaikkea muuta kuin aamuihminen, aikaiset herätykset ovat hirvittäviä. Kiireettömistä aamuista toisaalta pidän, ja niihin erityisesti kuuluu aamukahvi. Kuuluu se tosin kiireisiinkin, skippaan mieluummin aamupalan kuin kahvin. Paha tapa. Mutta juu, yleensä olen aikaisin hereillä vain, jos olen valvonut siihen asti. Poikkeuksia on hyvin harvoin, ks. esim. Y.

B - BLOGIT: Omia blogeja on ollut muutama, kaikkiin olen lopulta kyllästynyt, koska ei tämä meitsin elämä mitään erityisen jännittävää yleensä ole ja kuviakin on perkeleen vaivalloista ottaa, eikä varsinkaan tätä pärstää kovin usein viitsi kuvata. Lueskelen aika paljon blogeja kuitenkin, ja tätä vaihtoblogia sentään olisi tarkoitus aktiivisesti päivittääkin.

C - COSPLAY: Muutaman kerran olen kokeillut ja kovasti olen tykännyt, vaikka ennen conia kiroankin kyseisen lajin aina alimpaan helvettiin. Olen oppinut hiukan ompelemaan, tiedän ettei fleece-takin kaavalla kannata tehdä mitään ja keksin mitä mielenkiintoisimpia käyttötapoja suihkunletkuille (ei mitään härskiä tässä!). Kehittävä harrastus siis, mutta määrittelemättömän pitkällä tauolla nyt säästämisen takia. Tässä näitä wanhoja kuitenkin:


Oikeasti olen animepoika!


D - D-VITAMIINI: Kuuluu aamukaffin ohella aamurutiineihin.

E - EHOSTAMINEN: Tänään muistin taas, että meikki tosiaan tekee ihmeitä ja saa jopa tämän naaman näyttämään ihan kivalta. Haistakaa paska kaikki luonnonkauniit.

F - FLAMENCO: Harrastin tätä kolme ja puoli vuotta joskus. Olisi kyllä hauska kokeilla joskus taas... Hame on tallessa edelleen ja viuhkat, mutta kenkien sijainti on mysteeri.

G - GYARU: Joo, minäkin joskus jaksoin. Tyyli näyttää edelleenkin mielestäni kivalta (jokin hillitympi onee gyaru ehkä lähinnä), mutta olen itse ihan hitosti liian laiska tällaista toteuttamaan. Muutama vuosi sitten kuitenkin aina silloin tällöin kiharsin feikkitukkaa ja liimasin ripset suunnilleen oikeaan kohtaan ja pyörähdin muutamissa miiteissä. Tapasin nykyisen kämppikseni näiden miittien kautta, joten ei mitään aivan täyttä ajanhukkaa!


...hahaha. Etsi hattu.


H - HC: Mitäpäs elämä olisi ilman ripausta hc:tä. Hc-etuliitteen voi laittaa mihin tahansa, ei sen välttämättä tarvitse olla juuri sitä, mitä ensimmäisenä tästä ajattelit. Hc-datailu, hc-syöminen, hc-valittaminen, hc-viininjuonti...

I - INTERNET: Nettiriippuvuuteni on ollut vakavaa laatua jo reilut 10 vuotta. Jaksan roikkua ruudun ääressä hävyttömän pitkään.

J - JAPANI: Tarvitseekohan tätä edes perustella. Japani on ihan jees ja pyörii elämässäni koko ajan. Tässä vaiheessa elämää se tosin kyllästyttää lähes kaikissa muodoissa, mutta jospa tuo vaihtovuosi muuttaisi fiiliksiäni kyseistä maata ja kieltä ja kaikkea kohtaan jälleen.


Oleellisin kuva Japanista. Ashikaga.


K - KISSAT: Erityisesti oma kissani Mutu ♥


L - LIIKUNTA: Suosikkilajejani ovat tällä hetkellä tanssi, jooga ja taekwondo (tosin haluaisin kokeilla jotain muutakin, vaikka karatea). Liikunnasta tulee hyvä olo ja hyvä mieli, joskus tosin myös vammoja ja vitutusta. Mitään fitness-pelleilyä en kyllä jaksaisi.

M - MUUMIT: Rakastan Muumeja! Osaan ulkoa Muumilaakson tarinoita -sarjan enkä siltikään kyllästy niihin jaksoihin ikinä. Jos en minkään muun niin ehkä Muumien kautta löydän jonkin yhteyden japanilaisiin sitten.

N - NIGHTWISH: Viime kuuntelukerrasta onkin aikaa, mutta tämän bändin keikoillakin olen juossut ahkerasti - tarkalleen ottaen 10 kertaa. Teinivuosieni ehdoton suosikkibändi. Ja ennen kuin kukaan kysyy (koska kaikkia kiinnostaa), niin oma suosikkini laulajista on ollut Anette. Alan ehkä pikkuhiljaa lämmetä Floorillekin, mutta tuo jatkuva laulajattaren vaihtaminen on kyllä syönyt uskoani bändiä kohtaan. Saa nähdä, millaista settiä seuraavaksi julkaisevat.

O - ONSEN: "Tämä on vettä." Mmm, kuumiin lähteisiin kelpaisi päästä lillumaan.

P - PARIISI: Käväisin 2010 syksyllä erään ystäväiseni kanssa katsomassa VAMPSin keikkaa Pariisissa, ja oli ihan mahtava reissu. Harva varmaan VAMPSia tietää, mutta laulajana siinäkin on HYDE, joka saattaa olla jo tutumpi nimi (L'Arc~en~Ciel).


Tylsiä turistikuvia nähtävyyksistä. Japani-kuva oli paljon hienompi, eix?!


Q - ...: okei en keksi tästä mitään.

R - ROAD TRIP: Erityisesti road trip 2009 kun täytin 18v. Lähdettiin kaveriporukalla Vaasan suuntaan ajelemaan, päädytiin camping-alueelle telttailemaan ja vietettiin varsin vallaton juhannus. Ai että, tätä reissua en unohda ikinä. Osan jutuista voisi tietysti. Myös Lapin-reissu lasketaan osittain road tripiksi.

S - SUKLAA: En eläisi ilman. Sushi oli hyvä vaihtoehto tähän myös, koska ei kai sitäkään ilman voisi elää?

T - TAEKWONDO: Olen vasta aloittanut enkä edes tiedä, kuinka pitkään aion jatkaa, mutta ainakin tämä laji sai minut taas innostumaan rankemmastakin liikunnasta.

U - UNI: Muistan uniani myös melko usein. Aina en haluaisi.

V - VAPAAEHTOISTYÖ: Vaihto-opiskelun lisäksi vapaaehtoistyö ulkomailla kiinnostaisi. Ei kuitenkaan Japanissa, vaan jossain ihan muualla tekemässä jotain ihan uutta, kuten Mongoliassa istuttamassa puita, Nepalissa hoitamassa lapsia, Intiassa opettamassa englantia... kukapa tietää. Oikeasti eniten kiinnostaisi tällä hetkellä Etelä-Korea, mutta viime aikoina olen kovasti haaveillut pääsemisestä jonnekin kauas suoritusyhteiskunnasta. Japaniin silti ensin, heh heh.

W - W-INDS.: Japsibändi, jota olen kuunnellut kauan ja josta tykkään edelleen. w-inds. osaa uudistaa musiikkiaan eikä jumita samassa tyylissä vuodesta toiseen. Niin, ja Tachibana Keita osaa oikeasti laulaa. Ja niillä on muitakin biisejä kuin Super Lover, eräälle risulle vaan tiedox ;D

X - XD: Käytän äksdee-hymiötä aika usein. Ja kirjoitan sen kokonaan caps lock päällä. XD näyttää paljon kivemmalta kuin xD !

Y - YUZURU HANYU: Mielettömän lahjakas poika, jonka ansiosta innostuin seuraamaan taitoluistelua. Pari vuotta olen nyt seuraillut ja pari kertaa livenäkin nähnyt, koska Yuzuru on kahdesti osallistunut Finlandia Trophyyn. Kannattaa pitää silmällä ensi syksyn kisoja myös, ne järjestetään lokakuun alussa! Eli minäpä olen silloin luultavasti Kiotossa, mutta tarkoitus olisi käydä Japanissa katsomassa joitain kisoja ja/tai näytöksiä. Tämä beibi muuten voitti tässä 2013-2014 kaudella grand prix -finaalin, olympialaiset ja MM-kisat. Ei mikään ihan turha jäbä.


2013 + 2012 Finlandia Trophy. Ensimmäinen on aamuharjoituksista - kovin moni muu asia ei saa minua heräämään viideltä. © karamellison.tumblr.com


Z - ZELDA: The Legend of Zelda -pelisarja. Erityisesti Ocarina Of Time! Paras peli ikinä. No, muita en olekaan vielä itse yrittänyt, tuotakin aloin pelata vasta joululomalla. Pikkunakista asti olen katsellut muiden tätä pelaavan, ja vihdoin uskaltauduin koukuttumaan pelaamiseen itsekin. Tässä pelissä on hyvä tarina, ja Link on söpö. Kohta taas pääsee pelaamaan!


Ocarina Of Time - Link : pikkusiskoni hieno cosplay


Ä - ÄITI: Voiko tämän kirjaimen kohdalle muka jotain muuta valita? Mikä muu ä-alkuinen sana muka ansaitsisi tämän paikan? Äiti on paras.

Ö - ÖINEN INSPIRAATIO: Olipa vallan runollisesti ilmaistu. Mutta parhaat ideat ja keskustelut ja kirjoitukset ja taideteokset ja KAIKKI syntyvät aina yöllä! Olen ihan toivoton yöeläin.

***


Tällaista tällä kertaa! Näitä oli hauska miettiä, ja ajattelin omaksi ilokseni ja toisten kiusaksi täytellä tällaisen jossain vaiheessa Japani-elämääkin, enemmän teeman mukaan sitten silloin.

8 kommenttia:

  1. Q... quesadilla? Quiz? :D Vaikea! Mulla olisi varmaan jäänyt puolet aakkosista tyhjiksi, päässä ei liiku mitään :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei q:lla ala mitään mielenkiintoista... noo, en mäkään tätä ihan missään yhessä illassa vääntäny :'D

      Poista
  2. Minäkin olen lähdössä Kiotoon vaihtoon lokakuussa (tai ainakin olisin, jos ne vain ottaa, mutta senhän kuitenkin pitäisi olla jo tässä vaiheessa melkein sata varma). Mitä äkkiä lukasin sun tekstiä niin säkin olet KUINEP:in piirissä etkä generalissa. Vai?

    Mulle siis tuli tässä äsken sellanen neronleimaus mieleen, että mahdollisesti nyt lähtöön oleva tyyppi Helsingin yliopistolta voisi kirjoittaa jo tässä vaiheessa blogia. Joten yritin googlettaa ja tadaa löysin sut :D

    Eli me varmaan tullaan sitten törmäilemään Kiotossa :) Jos vain pääsen lentokentältä sinne asti eksymättä D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KUINEP on mullakin, kyllä :)

      Vai tuotti hakukone tuloksena tämän blogin, cool... sisältöä nyt ei vielä tässä vaiheessa ihan liikaa ole, kuten näkyy, mutta ehtiihän sitä sitten vaihdosta postailla ehkä jotain vähän mielenkiintoisempaakin :D Jos sinne vaan tosiaan pääsee, vaikka aika varmaahan tuon pitäisi tosiaan olla! Mistä yliopistosta itse tulet?

      Eiköhän törmäillä sitten siellä viimeistään... ihan tuntematon kaupunki mullekin ja mun suuntavaisto on olematon, että voi tosiaan se etsiytyminen kentältä asuntolaan X (joka ois kiva sekin saada joskus tietää!) olla aikamoinen hermoja raastava seikkailu :'D

      Poista
    2. Nooh sen verran kuitenkin, että suoraviivaisesti kun Kioto vaihtoblogia 2014 etsii niin tännekkin löytää :D Vaikka Suomesta taitaa tuohon KUINEP:iin vain Helsingin yliopistolta päästä, tai ainakin näin olen ymmärtänyt. Minä siis lähden vaihtoon Freie Universität Berliinistä x) Meiltä lähtee Kyotoon nähtävästi vain minä.

      Kahtoin kanssa, että harrastat Taekwon-doa. Minäkin olen sitä enemmän ja vähemmän aktiivisesti harrastanut. Itseasiassa meinasin taas pitää taukoa, kun treeni porukka ei oikein innosta, mutta kahtelin jo että Kioton suunnalla on yliopistolla TKD:ta tarjolla, jos sinne sitten uskaltasi..

      Poista
    3. Ahh, unohdin vastata, kun jumituin pelaamaan... (Ocarina of Time läpi ja Twilight Princess aloitettu <3)

      Helsingin yliopistolta lähtee mun lisäksi joku toinenkin opiskelija, valtsikasta tosin ja mulle aivan tuntematon :) Samoin meiltä lähtee aika moni kaverini muihin Kioton (ja ympäri Japanin muutenkin) yliopistoihin, Doshishaan ja Ritsumeikaniin.

      Jeps, takeilua olen tämän kevään ajan harrastellut, mutta keltavöinen vasta olen. Enkä ole ihan varma, jatkanko tässä kesän aikana vai harrastanko toisentyyppistä liikuntaa mieluummin :) Kattelin kans noita Kioton yliopiston liikuntakerhoja, johonkin kyllä yritän uskaltaa änkeä mukaan, mutta vielä ei tietysti voi oikein tietää, että mikä olisi sopiva! Kamppailulajit kyllä kiinnostaisi, toisaalta ne on aika riskialttiita ja mulla on taipumusta vähän teloa itseäni...

      Poista
    4. Meillä on Kyoton suunnalle paikkoja vain Kyoton yliopistoon: 1 x KUINEP ja 1 x maisterin ohjelmaan (johon kuulemma on mahdotonta päästä). Loput vaihtopaikat onkin melkeimpä vain Tokion eri yliopistoissa (en sitten tiedä onko japanologeilla vielä ihan omia kohteita erikseen). Niin teillä on siis kaks paikkaa KUINEP:iin ja pysytte molemmat koko vuoden? :D muistan vain joskus jostain vanhasta vaihtoblogista lukeneeni, että teiltä lähetettiin porukkaa myös vain yhdeksi lukukaudeksi? muutta siitäkin taitaa olla jo pari vuotta :P

      Sähän oot ottanut sen japanin aivotulehdusrokotteet? Suositeltiinko sitä ihan vai vain harkinnan varainen? Minä en ole vielä saanut päätettyä, että otanko sen.. Pitäs vähitellen ruveta hoitamaan nuita asioita pois päiväjärjestyksestä, mutta mulla kestää lukuvuosi heinäkuun lopulle niin olen ollut laiska sen suhteen.

      Minä varman tunkeuden siellä johonkin kamppailulaji ryhmään. En sitten tiedä jaksanko mennä tkd:hen, ku ne harrastaa varmaan WTF ja ite olen ITF puollella ollut :P ja no kun Japanissa on niin voisi harrastaa jotain japanilaista. En osaa vain päättää kun liian paljon tarjontaa ja sitten on vielä se ero Clubin ja Circlen välillä. Ku jos sinne menee mukaan niin pitäisi varmaan panostaa sitten tarpeeksi siihen liikuntaankin. No Pitää tutkia asiaa sitten paikan päällä, niin pääse kahtomaan, että millasta porukkaa siellä ees treenaa. Kiipeily/vaellus/melonta tms. "luonto" liikunta jutut kiinnostaisi kanssa. Ja teeseremonia yms. myös :3 tahdon kaiken >_<

      Poista
    5. Jeps, tänä vuonna on kaksi paikkaa koko lukuvuodeksi, samoin oli viime vuonna. Noi on kuitenkin vaihdellut jonkin verran, ja ainakin toissavuonna taisi olla niitä puolen vuoden paikkojakin. Niin, ja taitaa meillä olla myös yksi maisterivaiheen paikka jos oikein muistan, mutta kans sellanen johon on ihan hirveet vaatimukset, kai ne samat on kuin teilläkin siihen :D

      Otin kyllä aivotulehdusrokotteen! Oli aivan helvetin kallis, mutta kyllä sitä suositeltiin ilmeisesti kaikille (paitsi Hokkaidolle). Kai sitä enimmäkseen on maaseudulla kesäaikaan (sadekautena / jälkeen), harvinainen taitaa olla myös mutta hyvin vakava jos sen saa... Sitä on myös muualla Aasiassa kuin Japanissa. Varmaan ihan kaikki ei meiltäkään sitä ottanut, mutta itse pelaan mieluummin varman päälle tän asian kanssa, muuten oisin aivan hiton paranoidi aina kun kuulenkin hyttysen ininää.

      Minäkin haluun kaiken! Ilmeisesti ainakin circleihin pääsee tällaset vaihtarinroikaleetkin, yksi senpai on pyörinyt cheerleading-kerhossa. Saas nähdä, mihin sitä sitten lopulta päätyy, että mikä sitten vaikuttaakin mielenkiintoisimmalta (ja aikatauluun sopivalta) paikan päällä :)

      Poista